Matera päivä 3.

3.päivä Materassa Illalla menimme 150 metriä kotikatua ylöspäin ravintola Austiniin. Olin ennakolta jo kotona googlaillut sen. Tarkoitus oli mennä pizzalle ja niin myös pysyimme suunnitelmassamme. Kello oli vaille kahdeksan, kun menimme ja katsoimme, että terassi oli täysin tyhjä ja kun menimme sisälle ja laskeuduimme maan alle, niin tyhjältä näytti sielläkin. Henkilökunta otti vastaa ja tiskin takana istunut kysyi, onko meillä varaus. Sanoin ettei meillä ole. Outo kysymys tyhjässä ravintolassa. Meidät ohjattiin kahden hengen pöytään ja tarjoilija sanoi, että kestää joitakin minuutteja kun he valmistelevat pöydän. Oivalsimme silloin, että meidän suomalainen aikataulutus, vaikka olemmekin sitä koittaneet myöhentää on edelleen väärässä ajassa. Henkilökunta oli juuri tullut töihin ja asiakkaat tulevat sitten myöhemmin. Puilla lämpiävä pizzauuni oli kuitenkin tikissä ja ehkä ei vielä edes siintynyt riittävästi, sillä kun nyt muistelen, niin pitsan reunoissa oli palaneita kohtia.

 

Pizzat Austinissa.

Pizzat olivat kyllä maukkaita ja hintataso oli kutakuinkin suomen tasoa. Tässä ympäristössä kaikki ravintolat ovat aika hinnakkaita ja pöydissä on valkoiset liinat ja tarjoilijat valkoisissa paidoissaan rusetit kaulassa. Kun ajattelee, että 50-luvulla Sassi di Matera oli paikka, johon jumalakaan ei voi katsoa, niin paljon on kyllä muuttunut. Kun lähdimme pois hyvin syöneenä, niin ravintola alkoi pikkuhiljaa täyttyä. Tulimme kämpille ja kirjoittelin eilistä blogia ja käsittelin kuvia. 

Tämä aamu oli varattu perusvarastojen täyttämiselle, eli kaupassa käymiselle. 

Muusa teki loistavan aamiaisen ja sen nautittuamme katselimme karttaa, miten löytäisimme residenssin karttaan merkityn kaupan. Mehän kävimme kaupassa heti ensimmäisenä päivänä, mutta meistä se kauppa ei ollut hyvä ja se tuntui myös kalliilta. Niinpä päätimme vaihtaa kauppaa. Ensin kävisimme vihannestorilla, joka oli myös karttaan merkitty. Kiipesimme yläkaupunkiin ja pienen hapuilun jälkeen vihannestori löytyikin ja ostimme ison kassillisen tuoreita vihanneksia ja ne maksoivat noin kympin. Nyt suunnaksi sitten karttaan merkitty kauppa. Menimme ensin pitkäksi ja löysimme väärän kaupan, mutta päätimme että menemme siihen mitä meille oli suositeltu. Jotenkin tuli mieleen suunnistuskilpailu, jossa ilahtuu rastin löytymisestä ,mutta sitten huomaakin olevansa väärällä rastilla. Palasimme takaisin ja vihdoin löysimme kaupan. Täällä näitä supermerkatoja on todella vaikea löytää, kun kadulle päin ei ole mitään isoa valaistua kylttiä. On vain ovi ja tämäkin oli ravintolan vieressä ja tämänkin edessä oli tuoleja ja pöytiä. Menimme kauppaan sisälle ja otimme ostoskärryt. Kun menimme sisälle, niin Marketta sanoi, että hassua, että täällä Italiassakin on joku standardi, koska tavarat ovat täsmälleen samoilla paikoilla. Työntelin kärryjä eteenpäin ja vastaan tuli hyllyntäyttäjäneitokainen. Tunnistin heti, että hän on sama tyttö, joka neuvoi meitä vaakan käytössä edellisessä kaupassa pari päivää aikaisemmin. Varmistukseksi menin vaa´alle ja tunnistin likaisen painonapin, jota piti painaa saadakseen tarran. Menin Marketan luokse ja sanoin, että tämä on se sama kauppa, josta emme pitäneet. Laitoimme ostoskoriin yhden coca colan ja lähdimme kassan kautta pois. Miten tämmöinen voi olla mahdollista tässä 60 000 asukkaan kaupungissa? Tämän jälkeen menimme siihen ensimmäiseen päivän kauppalöytöön ja teimme ostokset sieltä. Tullessa ostin vielä paikallisen leivän ja molemmille palan piirakkaa syötäväksi kotona Expresson kanssa. (aikaisemmassa blogissa kerroin, että kämpillä ei ollut kahvia. Kyllä oli. Löytyi myöhemmin)

Muusan tekemä aamupala


Kuva vihannestorilta

Otimme päiväunet ja herättyämme minä lähdin ulkoiluttamaan kameraa ja Muusa jäin pesemään pyykkiä ja muita muusalle kuuluvia tehtäviä. Lähdin kiertämään Sassin raunaa ja viimein löysin myös niitä luola-asujaimistoja,joita ei ole vielä uudelleen otettu käyttöön. Tänne on tulevaisuudessa tulossa vielä todella paljon luola-asuntoja, jotka todennäköisesti tulee vuokrattaviksi ja siten turistien käyttöön. Rakennustöitä oli sillä suunnalla paljon meneillään. Luolien edessä on portit, mutta portin rakosesta pääsin joitakin luolia kuvaamaan. Hienoilla paikoilla hienoja asuntoja tulevaisuudessa. Takaisin kotiin kävelin kaupungin yläosassa ja nautiskelin rauhassa käppäilystä suunnattomasti. Kohta yllättäen olinkin ihan tutulla paikalla, jossa olimme aamulla haahuilleet kauppaa etsien. Jalat olivat jo aivan muusina, mutta päätin kurkata sisälle huputettuun rakennukseen, jonka kulkuaukon vieressä oli Roll up teline, sillä se näytti joltakin näyttelytilalta. Kuinka ollakaan se oli: Museo Nazionale di Matera Palazzo Lanfranchi. Siellä oli julisteen mukaan elokuviin liittyviä näyttelyitä Pasolinia ym. Astuin sisälle ja lipunmyynti oli jännästi pitkän käytävän keskipisteessä. Tiskin takaa syvältä montusta vanhempi nainen kertoi lipun maksavan 5 euroa. Ostin sellaisen. Rakennus olikin valtava ja sisällä paljon kiinnostavaa taidetta, mutta myös paljon ei niin kiinnostavaa. Kovin montaa muuta asiakasta en nähnyt. Yhden kerran sanoin teoksen nähdessäni ja sitä kiertäessäni ääneen wow. Se jo kertoo, että viisi euroa kannatti maksaa. Nähtävillä oli myös alkuperäispiirroksia elokuvajulisteiksi ja valokuvia Pasolinin tehdessä elokuvaa täällä Materassa aikoinaan. Museossa ollessani Marketta soitti, että ei välttämätöntä ole, mutta jos menet kaupan ohi, niin käy ostamassa parmesaania. Lupasin näin tehdä. Kerroin myös olevani parin sadan metrin päässä aamuisesta kaupasta, eli helppo nakki. 

Lähdin museosta ja marssin nyt jo tuttua reittiä kohti kauppaa. Kauppa löytyi helposti ja jo kaukaa näin, että oven edessä oli nosto-ovi. No niinpä tietenkin. Siesta-aika. Kauppa aukeaisi vasta kello 17.00 ja kello oli jotain vähän yli kolme. Vaikka jalkani olivatkin jo aivan muusia, niin päätin kuitenkin vielä viettää aikaa yläkaupungissa. Nautin suunnattomasti vain hitaasta käppäilystä ja nurkkien nuuskimisesta. Niinpä päätin mennä hitaasti edeten yhden toisen aikaisemmin bongatun supermercaton nurkille hengailemaan ja odottamaan kaupan uudelleen aukeamista. Tämä kauppa oli vähän kauempana, mutta minullahan oli aikaa. 

Istuskelin Piazza Vittoria Venetolla ja katselin ihmisten liikkeitä. Kello läheni viittä ja lähdin kauppaa kohti tuttua katua poispäin Sassista. Matka oli pidempi kuin muistin, mutta välillä pysähdellenhän se kauppa tuli vastaan. Ostin parmesaanin ja laitoin sen taskuuni. Lähdin kävelemään kotia kohti ja mielessäni leikin ajatuksella, että jos minua yritettäisiin ryöstää, niin puolustautuisin parmesaanikolmiolla. Sehän on aika kovaa ainetta ja kolmion kärki on terävä. Tähän on heti todettava, että täällä ei oikeasti ole minkäänlaista ryöstetyksi tulemisen pelkoa. Toki normaalisti kannattaa pitää huolta tavaroistaan, mutta tulla kadulla ryöstetyksi on vain mielikuvitusleikkiä. 

Täällä on menossa Matera film festival. Istuskelin vähän aikaa lepäilemässä punaisen maton vierellä. Paikalle tuli poliiseja ja ajattelin, että tuleekohan joku maailmantähti kohta. Ei tullut ainakaan minun siinä istuskellessa. Festivaalilla on ohjelman mukaan Aleksi Salmenperän lyhytelokuva, mutta sen esitysaika on joskus yhdentoista jälkeen ja nämä kulttuurinkuluttajat katselevat omia pätkiviä lyhyelokuvaunia noin myöhäiseen aikaan. 

Hitaasti kävellen tulin kämpille ja Marketta kysyi, että joko voisi laittaa ruuan vai pitääkö odottaa italialaiseen aikatauluun. Sanoin, että syödään vain. Hän oli pilkkonut kaiken ja vain pastat keittämällä saisimme aterian valmiiksi. Hän alkoi touhuamaan pastaa ja minä nostin jalat ylös. Olin tänään kävellyt 17 616 askelta turvonneella jalalla ja nivelrikkoisella polvella. Kohta muusa jo huutelikin syömään, kun olin juuri kuvat ladannut koneelle. Oikein oli punaviiniäkin lasissa ja kynttilä paloi. Aamulla kaupasta ostimme jotakin paikallista mausteseosta ja Marketta ajatteli sen olevan yrttiseosta. Ehkä se olikin, mutta lienee aika paljon chiliä ja muita tujakampia yrttejä. Ruoka oli ehkä erittäin hyvääkin, mutta niin tulista, että minulla huulia kirveli ja otsasta valui hiki. Otin vähän paikallista leipää lievittämään tulisuutta, mutta vieläkin tunti ruokailun jälkeen on huulet arkoina. Minä olen vielä huomattavasti herkempi tulisuudelle kuin moni muu, sillä muusa itse pystyi paremmin nauttimaan ruuasta. Molemmilla oli vedet silmissä. Minulla kirvelystä ja Marke nauroi vedet silmissä. Olenkin hiukan valittanut, että monet ruuat ovat nykyään hyvin mietoja ja jopa vähämakuisia. Tämä ”pasta alla muusa” ei sitä kyllä ole. Ikimuistoinen illallinen.

Tulinen pastaillallinen Alla muusa

postauksen sisällä olevat kuvat ovat Muusan kännykkäkuvia. Laitan erillisen kuvapostauksen myöhemmin.