Matera päivä 2.

 2.10.2022                                                                       2. Päivä Materassa

 

Eilen illalla menimme nukkumaan jo yhdeksän aikaan. Kävimme aika nopeasti syömässä pastat läheisessä ravintolassa, mutta ei jaksettu siitä erityisemmin iloita. Tuli vähän tunne, että olisi tehnyt mieli lurauttaa vähän ketsuppia, mutta sehän olisi täysin etiketin vastaista. Joten emme pyytäneet sitä. Uni tuli heti yhdeksältä. Kotona menen yleensä nukkumaan yhdentoista ja kahdentoista välillä. Taitaa vähän reissu väsyttää?

Heräilin yöllä muutaman tunnin välein, sillä patja on hiukan liian pehmeä minulle ja vanhoja luita kolottaa muutenkin aina sieltä täältä. Nilkkanihan nyrjäytin pahasti vain viisi päivää ennen lähtöä ja se on musta, suurempi kuin tennispallo, mutta muuten ihan kunnossa. Välillä vähän enemmän turvoksissa ja välillä vähän vähemmän. Oikeassa polvessa on kuluma ja selässä tuntuu välillä iskiaskipua. Näissä on se hyvä puoli, että kun jotakin kohtaa pakottaa välillä enemmän, niin toisia kohtia ei silloin huomaakaan. Ai niin. Unohtui, että nilkan nyrjähdyksen yhteydessä löin rintarankani, joten eniten pelkään tällä hetkellä että tulisi yskä. 

 

Noustiin aamulla ylös kello seitsemän ja tähtäimessä oli päivän ainut suunniteltu ohjelma, eli sunnuntaimessu läheisessä luostarin kirkossa. En tiedä onko siellä enää nunnia tai munkkeja, mutta käytössä oleva kirkkosali kuitenkin ( otan selvää tuosta luostarijutusta myöhemmin). Muusa teki hyvän aamupalan ja expressopannuun vedetkin jo laitoin, mutta ei ollutkaan kahvijauhetta. Jotenkin tyhmästi ajattelin, että joku pussinpohja varmasti löytyy, mutta ei löytynyt. Kahviloita ja ravintoloitahan täällä on joka mutkassa, mutta täällä Sassissa ei ole sellaisia S-marketteja, eikä K-marketteja niin kuin meillä joka paikassa. Mutta oma moka. Ja toisekseen vaikka aamulla kotona juon yleensä 1-2 mukia kahvia, niin kahvi ei kuitenkaan ole minulle sellainen addiktio, niin kuin monille. Voin hyvin olla kahvittakin. 

 

Aamupalan jälkeen kävimme pienellä lähialuetutustumisella tuossa alapuolella ja sitten oli jo aika valmistautua sunnuntain messuun. Kävin oikein suihkussa ja laitoin puhtaan kauluspaidan päälle. Messuun kävellessäni kysyin Markelta, että olemmeko koskaan käyneet sunnuntaikirkossa? Oikein mietimme ja neljänkymmenen yhdessäolovuoden aikana koskaan meille ei ole tullut mieleenkään mennä ihan vaan kirkkoon sunnuntaiaamuna. Kuitenkin ensimmäiset melkein kolmekymmentä vuotta kuuluimme molemmat kirkkoon. 

Meiltä on tuohon luostariin vajaat 100 metriä, joten ei ainakaan siitä ole tämä homma kiinni. Tosin Mäntässä meillä on kirkkoon noin 250 metriä ja Torniossa oli vielä vähemmän. Ja kun muistelen, niin Nastolassa kirkko oli melkein meidän parvekkeen alla. 

 

Astuimme lähes tyhjään kirkkoon. Muutama harmaahapsinen vanha nainen oli saapunut. Kun tarkemmin katsoin, niin nehän olivat saman ikäisiä kuin minä. Ja kun käänsin katseen oikealle, niin vieressäni istui myös harmaahiuksinen nainen, joka vain hetki sitten oli morsiameni. 

Olimme sikäli hyvissä ajoin, että näimme kun pappi touhusi vielä omiaan liperit löysällä suntion kanssa. Suntiolla oli päällä keltaiset huomioliivit ja Marke sanoikin, että onkohan suntio tullut lenkiltä tekemään töitänsä. Suntio oli myös erehdyttävästi Mister Beamin näköinen ja kuiskasinkin Markelle, että kohta alkaa varmasti tapahtua jotakin erikoista. Ei tapahtunut. 

Messu alkoi ja emme luonnollisesti ihan pysyneet kärryillä mistä puhuttiin. Nousimme seisomaan kun muutkin nousivat. Aika paljon päällekkäistä älämölöä oli ja muutamat naiset kävivät lukemassa välillä edessä ilmeisesti otteita raamatusta. Nainen vaietkoon seurakunnassa ei siis aivan pitänyt paikkaansa. Kirkkokansa koostui 7 naisesta ja lisäkseni oli kaksi vanhaa miestä. Arvioisin, että noin 5 vuotta minua vanhempaa. Papille kunniaksi se, että vaikka saarnaa en ymmärtänytkään, niin se oli kiihkeä ja pappi veti sen pääasiassa ilman papereita. Veikkaan että ranskalaisia viivoja oli lappusessa apuna, mutta kaikkinensa hieno suoritus. Kun ehtoollista alettiin jakaa, niin siinä vaiheessa poistuimme. En ole Jeesuksen lihaa ja verta syönyt kuin silloin kun ripille pääsin.

 

Vaikka takapuoli puutui ja nukuttikin, niin ensi sunnuntaina tarkoitus on kiivetä tuonne vastamäkeen Duomoon kuuntelemaan, josko siellä olisi vielä parempilahjainen pappi tai jopa piispa. 

 

Kirkon jälkeen valuimme kämpille ja otimme pienet voileivät. Istahdimme hetken ja lähdimme käppäilemään alamäkeen. Tarkoitus oli nähdä ennalta tiedustelemamme museo. Museo Laboratorio della Civilta Contadina. Matkaa meiltä on 300 metriä. Menimme kujaa pitkin ovelle. Kyltissä luki, että tämä on ollut euroopan kulttuuripääkaupunkikohde vuonna 2019 ja ilmeisesti silloin rakennettu. Lipunmyyjänä oli noin 80-vuotias mies ja hän taisi olla museon ainut työntekijä. Liput maksoivat 4 euroa henkilöltä ja hän laittoi jostakin soittimesta ensimmäiseen huoneeseen englanninkielisen opastuksen. Kun hän kysyi millä kielellä, niin huumorilla toivoin suomen kieltä. 

 

Museo oli rakennettu vanhoihin luoliin ja sinne oli kasattu kaikkea tavaraa niin sepiltä, kuin partureiltakin. Erilaisia vanhojen ammattien työkaluja erittelemättä. ”Kaikki vanhahan kuuluu museoon” Eipä silti, voihan sitä monella lailla museoita rakennella, mutta tästä tuli mieleen enemmänkin kaaos kuin suunniteltu museo. Ehkä paras museoesine oli se hyvin vanha mies. Hän myös kirjoitti pyytämättä kuitin ja siinä ei ollut muuta kuin hinta. Ei museon nimeä eikä mitää firmaa tai muitakaan saajatietoja. Ei menisi ehkä suomessa kirjanpidossa läpi.

 

Materassahan on paljon julkisina teoksina esillä suuria Salvador Dalin veistoksia. Niitä näimme myös viime reissulla. Minulla on vahva käsitys, että silloin kultturipääkaupungivuonna niitä tänne laitettiin. Näimme jo eilen iltakävelyllä, että tuolla alhaalla on Dali-museo tai näyttely.  Päätimme mennä sisään. Icom-kortti ei käynyt. Ostimme 12 euron liput. Ajattelin etukäteen, että tämä on sellainen rahat pois turisteilta näyttely, jossa on muutama teos, mutta onnekseni erehdyin. Luolastoon, joka jatkui ja jatkui oli aseteltu todella paljon pieniä ja suuria Dalin pääasiassa pronssiveistoksia. Luolasto oli osittain vanhoja luolakirkkoja, joissa oli vielä haalistuneita freskoja jäljellä. Moitteena voisin jossakin kohti sanoa, että valaistus oli vähän huonosti tehty ja joistakin valot olivat sammuneet. Mutta sekä tilat, että teokset yllättivät positiivisesti. Pronssiveistoksistahan tehdään usein useampi valu ja yhdestä pääsin näkemään, että kyseessä oli 5/8 valu. Onko sillä merkitystä, niin en tiedä. Grafiikan vedoksiahan tehdään usein suuriakin sarjoja. Miksei veistoksiakin ja jos pystytään vielä pitämään huolta määrästä, niin mikä ettei. Veistoksista on myös eri kokoisia versiota ja joitakin näistä veistoksista oli nähtävillä Dalinäyttelyssä Mäntässä joitakin vuosia sitten.

 

Tämän kierroksen jälkeen kävimme  Osteriassa pastalla tuossa 60 metrin päässä . Pasta oli hyvää mutta aika kallista. kaksi pastaa, pullo kuplavettä yhteensä 35€. Vältämme kyseistä Osteriaa jatkossa. Olihan se huolella tehty, mutta kuitenkin vain pastaa.

 

Pienen levon jälkeen oli vielä Wittulan Sepon Walking tour. Seppo kävelytti ensin Markettaa tylsällä asuinalueella melkein väsyksiin, mutta sitten touri ohjautui yläkaupungin sykkeeseen. Katselimme ylhäällä ihmisvilinää ja kävimme nauttimassa yhdet Aperol Spritzit. Ylhäältä valuimme alas ja kävimme katsomassa viimekertaista luolaamme, joka on vain 350 metrin päässä tästä rasidenssistä. Illalla menemme vielä ehkä Pizzalle parin sadan metrin päähän Pizzeria Austiniin. Tai sitten emme.