Matera 12. päivä (autoreissu 2.)

Eilen oli toinen päivä, jolloin meillä oli vuokra-auto käytössä. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisimme menneet Gravinaan jossa on kuvattu uuden James Bondin siltakohtaus, mutta päätinkin lähteä katsomaan Jeesusta. Sanoin muusalle, että mitäs jos mennäänkin vähän toiseen suuntaan. Marketta sanoi, että mennään minne vain, hänellä ei ole vahvaa näkemystä. Oli siis tulossa Wittulan Sepon suunnittelema matka. Tämä residenssihän on kaupunkialueella, jolle saa ajaa autolla vain kello 20.30 - 10.00 välisenä aikana. Me kuitenkin ajoimme tuohon oven eteen edellisenä iltana ilta seitsemän aikoihin, joten voi olla, että kotona odottaa sakko lain rikkomisesta. Meille on ennenkin tullut matkamuistoja postissa italianreissujen jälkeen. Pitkä on lainvalvojan käsi. Ensin varmaan tiedustelu autovuokraamoon ja sieltä sitten löytyy meidän kotiosoite.

Lähdimme aamulla reissuun jo ennen yhdeksää, sillä emmehän halua, että Italian Atari on kohta jäljillämme. (Atari on ammatti- ja taparikollisia jäljittävä organisaatio)

Olin aikaisemmin tutustunut tähän eteläitaliaan netissä ja jostakin vastaan ilmestyi suuri Jeesuspatsas. Se on kai euroopan 3. suurin kyseisen lajin veistos. 21,20 metriä Carraran marmoria Jeesuksen muodossa. Patsas on vielä korkean vuoren päällä ja se pyllistää Välimerelle Italian länsirannikolla siinä saappaan jalkapöydän kohdalla.

Veistoksen sijaintikylä on nimeltään Maratea. Navigaattoriin kylän nimi ja matkaan. Navigaattori on täällä erittäin helpottava laite ja vähentää sähläämistä merkittävästi. Meillä on toki Italian suuri paperikarttakin mukana autossa ja siitä myös tarkastellaan välillä missä ollaan, mutta navin mukaan tapahtuu suunnistaminen helposti. Jonkun aikaa ajettuamme Materasta ulospäin, tuli jotain tuttua vastaan. Tarkemmin kun mietin, niin hoksasin, että nopein reittihän on ajaa etelärannikon moottoriteitä pitkin. Ensin siis suoraan etelään, jossa kävimme jo edellisenä päivänä. Siitä sitten isoa tietä kohti länttä. Italian jalkapohjaa pitkin joitakin kymmeniä kilometrejä. Kävimme myös jaloittelemassa yhdellä rannalla tälläkin reissulla. Kuvasin joitakin karvahattumieskuvia ja Marketta nautiskeli rantaviivaa kävelemällä. Valtava ranta oli lähes autio. Kolme asuntoautoa oli parkkipaikalla ja autojen ulkopuolella istuskeli autojen omistajia nauttimassa lämpimästä säästä ja auringon paisteesta. Näyttivät rekkarin mukaan olevan saksalaisia. Rannan tuntumassa oli myös lukuisia kissoja. Yhtään ravintolaa tai muutakaan palvelua ei ollut auki. Tyhjät autiot rannat ovat kyllä hyvin kiehtovia ja voisin kuvitella tulevani rantalomalle nimenomaan tällaisena sesongin ulkopuolisena aikana. Säätila täällä on normaali suomen kesä, eli noin 22 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Merivesi on myös uimalämmintä.

Ajoimme takaisin moottoritielle ja jatkoimme länttä kohti. Viimein oli aika kääntyä oikealla ja kaukaisuudessa siinsi vuoria ja se ilahdutti mieltäni. Tie oli edelleen suhteellisen leveä ja kovavauhtinen. Täällä on liikenteessä ikävä tapa. Autoilijat roikkuvat aivan perseessä kiinni. Siis ei juuri ennen ohitusta, vaan koko ajan. Ajan vaikkapa 100 kilometriä tunnissa 80 rajoituksella, niin perässä roikkuun 4-6 metrin päässä auto. Jos kiihdytän 120:een, niin perskärpänen pysyy perässä. Reviirit täällä ovat joka suhteessa paljon lyhyempiä. Nopeusrajoitukset ovat myös hyvin viitteellisiä. 40 rajoituksella liikenne ajaa sujuvasti 80 kilometriä tunnissa. Ja alussa varsinkin yritin ajaa edes vain kohtuullista ylinopeutta, eli 40 rajoituksella 60 kilometriä tunnissa. Hetkessä perässä oli pitkä jono. Ikävimmillään vielä joku soittaa torvea. Sakottaako poliisi täällä ylinopeudesta? Jännitin sitä, kun perääni tuli poliisi kun ajoin juurikin matalan nopeuden alueella. Ajelin varovasti kuuttakymppiä ja välillä seitsemääkymppiä peiliin vilkuillen. Poliisi tuli nätisti perässä, ei ihan perskärpäsenä, mutta ei kovin kaukanakaan. Matka jatkui parikymmentä kilometriä ja jännäsin pysäytetäänkö minut jossakin vaiheessa. Kun tie vähän leveni, niin poliisi painoi ohi ja varmaan ajatteli, että mikähän lälläritörppö tuo hidastelija oli.

Tien vierellä kulki koko ajan paksu putki, joka oli noin 4-6 metrin korkeudella. Halkaisija arviolta 2-3 metriä. Mietimme, että olisiko tämä kaasuputki, mutta se näytti kyllä betoniselta. Kun olimme ajaneet joitakin kymmeniä kilometreja ja katselleet kyliä, joita näkyi vuorten huipulla, päätimme lähteä katsomaan kylää lähemmin. Poikkesimme tieltä ja lähdimme ajamaan mutkittelevaa hiukan kulahtanutta asfalttitietä. Ensin tie meni nykyaikaisen kylän reunaa ja oli vielä kohtuu hyvä kuntoinen. Ohitimme kylän ja tie vain jatkui. Navigaattorin kuvassa tie oli spagettina, mutta seuraava risteys oli sen mukaan parin kilometrin päässä. Oletin, että se on paluu isolle tielle. Ei ollut. Aina jossain risteyksessä tuli uusi lukema ja se oli välillä 7 kilometriä ja välillä pidempikin. Tie kipusi ylöspäin ja alhaalla laaksossa näkyi edellä mainittu putki ja iso tie. Menimme samaan suuntaan, mutta tiet eivät vain kohdanneet. Tie ja sillat olivat olleet aktiivikäytössä varmaan kymmeniä vuosi sitten ja paikka paikoin näyttivät aika murentuneilta. Matka jatkui ja nautimme maisemista ja olimme turvallisin mielin, silla tie ja putki eivät olleet kaukana. Toisaalta takaisin ei huvittanut kääntyä, sillä olimmehan tulleet jo 15 kilometriä. Yhtä-äkkiä edessä oli rapistunut rakennus. Autoamme kohti ryntäsi 3 haukkuvaa suurta kullanväristä koiraa. Ihmisiä ei näkynyt, mutta talon pihassa oli maastoauto.

Koirat haukkuivat ja pyörivät auton ympärillä, mutta eivät hypänneet autoa vasten. Ajoin hiljaa varoen, ettei vain koiriin satu tai joku vaan jäisi alle. Kohta haukkuvaan laumaan liittyi kaksi pienempää mustavalkoista paimenkoiratyyppistä koiraa. Jatkoin hidasta etenemistä ja paimenkoirat selvästikin olivat tehtävässään, eli koittivat estää etenemistämme. Välillä juoksivat sivulla kovaa vauhtia ja kiertyivät eteen haukkumaan. Joitakin satoja metrejä myöhemmin sitkeinkin koira luovutti ja matka jatkui. Kohta edessä oli liikennemerkki. Pysähdyimme merkin eteen ja kääntäjällä katsottiin mitä kyltissä kerrottiin. ” Strada dissestata = Vaikeakulkuinen tie.” Jaaha. Mitäs tämä edellinen tie sitten oli? Kyltin yläosaan oli myös ammuttu selvästi haulikolla viestin vahvistamiseksi ja oli siinä pari luodinreikääkin.

Tekstissä mainittu kyltti.

Pohdimme hetken aikaa, että jatkammeko vai emme? Päätimme jatkaa, sillä olihan tämä Wittulatoursin elämysmatka. Tie todellakin huononi ja silloista oli jo kaideraudatkin viety parempaan tarkoitukseen, eli sortuessaan silta ei roikkuisi edes kaiteiden varassa. Italiassa on joskus sortunut isompiakin siltoja. Genovassa pari vuotta sitten tuli alas yksi valtava silta.

Hitaasti edeten saavuimme viimein isolle tielle ja huokaisimme hiukan. Molemmat pidimme kyllä tätä reittiä erittäin mukavana kokemuksena. Näitä ei matkatoimistojen valmismatkoilla ole tarjolla.

Kohta tämän seikkailun jälkeen näimme suuren tekojärven, jonka pinta oli noin 10 metriä ylätason alapuolella. Suuri putki olikin vesiputki, jonka kautta juomavettä menee varmasti kaupunkeihin ja kyliin eteläisessä Italiassa. Tekojärveen vedet tulevat keväisin ympäröiviltä vuorilta. Nyt leveiden jokien pohjilla kiempurteli vain pieni puro. Joet sinällänsä olivat noin 50 – 100 metriä leveitä, joten keväällä vettä tulee varmasti vuolaasti.

Italiassahan on lähes poikkeuksetta erittäin hyvä juomavesi. Jo tuhansia vuosia on ymmärretty, että puhdas juomavesi on elämän ehto.

Käännyimme isolta tieltä pois ja menimme koko ajan pienempiä teitä pitkin. Vuoret myös kasvoivat ja menimme välillä kymmeniä kilometrejä ylämäkeen ja välillä laskettelimme alamäistä nauttien . Haukoimme henkeä ajaessamme, sillä kaikki näytti todella hienolta. Jotenkin olimme tulleet uuteen ympäristöön ja seuduille, joita emme edes odottaneet. Ajomatka oli täydellinen elämys. Nousimme koko ajan ylöspäin ja yllätykseksi vastaan tuli korkealla kaupunki, jonka läpi ajoimme. Luulin että olimme jo aivan korvessa, mutta aivan elävä kaupunkihan siellä oli.

Tulimme viimein Marateaan, joka on noin 5000 asukkaan kaupunki, jossa on kai 44 kirkkoa ja tämä valtava Jeesuspatsas. Kylä oli vauraan ja eläväisen näköinen. Meri aukeni alla noin 150 metriä kylän alapuolella. Yritimme kuikuilla Jeesusta, joka näkyikin mutta emme nähneet tai löytäneet tietä sinne. Mielessä oli, että onko se suunniteltu niin, että sinne pitää kiivetä. Kävimme alhaalla meren äärellä ja palasimme kylään. Viimein löytyi kyltit patsaalle ja lähdimme kipuamaan autolla ylöspäin serpentiinitietä. Autolla pääsi ylös asti. Siellä oli myös kirkko. Liitän tähän kuvia, jotka kertovat enemmän paikasta. Maisemat olivat kyllä upeat hiukan utuisesta säästä huolimatta. Yritin nähdä Sisilian, mutta se ei onnistunut. Otin muutaman karvahattumieskuvan. Paikalla oli kourallinen muita ihmisiä. Kukaan ei ainakaan näkyvästi reagoinut, kun seisoin Jeesusta katsoen karvahattu päässä.

Näkymä Jeesuspatsaan luota.

Laskeuduimme kylään ja otimme siellä kahvit ja jonkinlaiset suolaiset piirakat. Jälkiruuaksi jäätelöt. Oli aika lähteä kotimatkalle. Marketta sanoi, että jos haluan katsella rennommin maisemia, niin hän voisi ajaa. Bensamittari alkoi näyttää tankkaamisen tarvetta. Bensa-asema ei heti tullut vastaan ja alkoi jo hiukan jännittää, että miten selviäisimme, jos löpö loppuisi. Ei loppunut. Löysimme automaattiaseman, jossa oli tankkaava poika. Ilmeisesti automaatti oli rikki, sillä nuorimies siellä oli automaattina. Tankkasi ja maksu onnistui lähimaksulla. Marketta siirtyi ajamaan. Pienen alkunykimisen jälkeen manuaalivaihteet alkoivat taas tottelemaan. (meillä on ollut 20 vuotta kaikissa autoissa automaattilaatikko). Paluumatka meni jotenkin nopeammin. Aloimme lähestyä edellä mainittua tekojärveä ja kohta tiellä näkyi poliisin valot ja joku heilutti oranssia lippua. Keltaliivisiä oli paljon ja meidät pysäytettiin. Ihmettelimme mistä on kyse. Keltaliivinen parrakas mies tuli ikkunan luo. Ei poliisi. Hän kysyi, puhummeko englantia. Mistä hän päätteli, että olemme ulkomaalaisia? Minun on vaikea ehkä peitellä skandinaavisuuttani, mutta minusta Marketta kävisi italianosta. Hän kertoi, että he pysäyttävät liikenteen aina kymmeneksi minuutiksi, sillä he kuvaavat tuossa tekojärvellä uutta Maseratin mainosta. Selvä homma. Nousin autosta ja otin kameran käteeni. Sama kaveri kävi sanomassa, että autoja saa kuvata, mutta ei ihmisiä. Jäin tätä vähän miettimään, enkä vieläkään ihan tiedä mitä hän tarkoitti.

Mainoskuvauksen odottelijat

Odottelimme aikamme ja kohta keltainen Maserati tulikin. Pääasiassa miespuoliset kanssa-autoilijat olivat hiukan uteliaita ja odottivat suorastaan innoissaan. Ja kyllä minustakin oli kivempaa, että pysähdyttiin Maseratin kuin vaikkapa uuden Maxuksen kuvauksia varten. Tauko kesti noin 20 minuuttia ja kun harmaa auto tuli, niin meidät päästettiin jatkamaan matkaa. Vähän matkan päässä näimme kuvausryhmän erään töyrään päällä. Jos näette joskus Maseratimainoksen ja auto ajaa turkoosin veden yli vuorimaisemassa, niin se oli juuri tällöin kuvattu. En kyllä muista suomen televisiossa koskaan Maseratia mainostetun. Markkina voi olla aika pieni, vaikka halukkaita kyseisen auton omistajia todennäköisesti olisikin paljon.

Maseratit kävivät kääntymässä.

Loppumatkaksi valitsimme vaihtoehtoisen tien ja pimenevässä illassa ajoimme mutkaisia pikkuteitä kotiin. Kaupunkiin tullessa oli jo aivan pimeää ja italialaiset ajoivat huimaa vauhtia. Luulivat olevansa ralli- tai formulakuskeja. Eivät arvanneet, että pientä mustaa fiiattia ajoi mies, joka tulee maasta, josta tulee myös rallin maailmanmestari Kalle Rovenperä, Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen ja Ruusperin Keijo formulan puolelta.